Ajatus elämän kulkua muuttavien kirjojen lukemisesta tuntuu melko kiehtovalta, eikö vain? Lukeminen pelkästään on yksi tehokkaimmista tavoista menestyvään itsensä kehittämiseen. Mahdollisella tavoitteella ei ole sinänsä merkitystä, sillä lukeminen muodostaa sinulle tuoreen näkökulman asiasta kuin asiasta.

Monet nettiyrittäjät ovat sanoneet (minä mukaan lukien) sitä, että jokaisen ihmisen pitäisi blogata jostakin itseään kiinnostavasta asiasta internetissä. Täysin sama periaate pätee myös lukemisen osalta. Jokaisen tulisi lukea hyväksi todettua kirjaa ainakin 10 sivua päivittäin. 10 sivun lukeminen on saavutettavissa elämän tilanteesta riippumatta. Lukiessasi tuon määrän sivuja päivä toisensa jälkeen, pystyt ahmimaan 20 kappaletta 200 sivun kirjaa vuosittain.

Tekisikö 20 läpikäytyä kirjaa vuosittain eron nykyiseen elämääsi?

Jaan tässä artikkelissa kanssasi neljä elämän kulkua muuttavaa kirjaa. Itse asiassa, nämä neljä pian mainittavaa kirjaa, ovat auttaneet minuakin muuttamaan omaa elämääni – ja tulemaan ihmiseksi, joka olen tänä päivänä.

Esittelyssä neljä elämän kulkua muuttavaa kirjaa

1. Think and Grow Rich (Ajattele oikein – menesty!)

Ensimmäinen luettava kirja on Napoleon Hillin kirjoittama Think and Grow Rich, suomeksi Ajattele oikein – menesty! Suosittelen tätä nykypäivän klassikkoa jokaiselle ihmisille riippumatta siitä, mitkä lukijat tavoitteet elämässään ovat. Tämä bestseller auttaa sinua löytämään ideoita saadaksesi voimaa oman elämäsi muuttamiseksi.

Lisäksi kirja ohjaa sinut oppimisen ja itsensä kehittämisen antoisalle polulle. Ajattele oikein – menesty jakaa yli 500 menestyksekkään ihmisen kokemukset, jotka aloittivat ainoastaan mahtavien ajatustensa sekä tehtävien ideoiden ja suunnitelmiensa kanssa.

2. The 4-Hour Work Week (4 tunnin työviikko)

Toiseksi luettavaksi kirjaksi suosittelen The 4-Hour Workweek (4 tunnin työviikko), jonka on kirjoittanut modernin paikkariippumattoman elämän luojaksi tituleerattu Tim Ferriss. Kirjan avulla voit unohtaa sekä vanhan tavan eläköityä että elämän perinteisen suunnitelman. Miksi odottaa 65-vuotiaaksi elämäsi elämistä, varsinkin näiden epävarmoina taloudellisina aikoina?

Tämä kirja opastaa sinut oravanpyörästä vapautumisen myötä paikkariippumattoman elämän saloihin ilman valtavia tuloja ja kellon ympäri työskentelyä. 4 tunnin työviikko on siis loistava eepos saadaksesi ensivaikutelman paikkariippumattomasta mallista.

Lukeminen on rentouttavaa!

3. Rich Dad, Poor Dad (Rikas isä, köyhä isä)

Näiden kahden edellä mainittujen teosten lisäksi suosittelen sinua tutustumaan yhteen henkilökohtaisen taloutesi eniten vaikuttavista kirjoista. Robert Kiyosakin Rich Dad, Poor Dad (Rikas isä, köyhä isä) kertoo sinulle tarinan hänen kahdesta isästään: omasta isästä sekä hänen parhaan ystävänsä isästä, ns. rikkaasta isästä. Kirja kuvailee mukaansa tempaavalla tavalla kahden aikuisen ihmisen eroavaisuuksista ajatella rahaa ja sijoittamista. Lisäksi myytti rikastumiseen vaadittavista isoista tuloista tyrmätään hyvinkin selkeästi.

Kirjan luettuasi ymmärrät myös valtavan eron rahan puolesta työskentelemisen ja rahan työskentelemisen sinun puolestasi.

4. The Slight Edge (ei vielä käännetty suomen kielelle)

Viimeisenä muttei tosiaan vähäisimpinä neljän elämän suuntaa muuttavista kirjoista on mainittava Jeff Olsonin The Slight Edge. Tätä menestymisen polkua kuvaavaa kirjaa ei ole vielä käännetty suomen kielelle, joten ainakin vielä toistaiseksi opus on kahlattava englanniksi. Kirja opastaa sinut pienten, jokapäiväisten tehtävien kautta suurten lopputulosten saavuttamiseen. Nuo pienet asiat löytyvät jokaisen ihmisen sisältä, jotka on vain valjastettava käyttöön.

Neljän elämän kulkua muuttavan kirjan yhteenvetoa

Näiden neljän elämän kulkua muuttavien kirjojen lukeminen moninkertaistaa mahdollisuudet omassa elämässään menestymiseen. Kaikista teoksista löytyy myös äänikirjat vaivattomaan kuunteluun autossa tai älypuhelimen kautta.

Kirjojen yhteisenä tekijänä on auttaa sinua elämään elämääsi juuri siten kuin itse haluat. Lopuksi on hyvä mainita se seikka, että nämä mullistavat kirjat läpikäytyäsi alat vääjäämättä ohjata itsesi menestyksen polulle.

Mutta älä suotta lopeta siihen, sillä olet vasta kirjojen uskomattoman maailman alussa, josta et enää halua poistua!

Viisi suosittelemaani blogia säännölliseen vierailuun
Kurkistus puolen vuoden reissubudjettiimme